SOPIMUKSET
Olemme osallisia erilaisissa sopimuksissa kaikessa toiminnassamme.
Oikeusjärjestyksemme perustuu sopimusvapaudelle ja toisaalta sopimusten noudattamiselle.
Sopimuksia voi solmia kovin monin tavoin: suullisesti, paperilla, sähköisesti ja nk hiljaisesti.
Ympäröivä yhteiskunta määrittelee laidat missä rajoissa voidaan sopia.
On tärkeää laatia ja tehdä hyvä kattava sopimus jolla määritellään tarpeeksi selvästi osapuolten tarkoitus.
Tehdä se riittävän ajoissa, jolloin estetään ongelmien muodostuminen.
Ja määritellä miten sopimus päätetään tai muutetaan tarvittaessa.
Sopimuksesta pitäisi ilmetä kuka, missä olosuhteissa, mitä tarpeita varten , kuinka pitkaksi aikaa sopimus
solmitaan.
Lisäksi miten menetellään aukko/tulkinta kohtien ratkaisemiseksi.
Menettelyt miten erimielisyydet ratkaistaan, jollei sopua saada neuvottelemalla mitenkään aikaan.